1. Tiedote 27.5.2022

Tapahtuma on peruttu sairastapauksen vuoksi 

Saara Hyrkkö vierailee Porvoossa keskiviikkona 1.6.

Saara Hyrkkö, vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen, vierailee Porvoossa tutustumassa paikalliseen nuorisotilaan sekä keskustelemassa ulkopoliittisesta tilanteesta pääkirjastolla.

Hyrkkö tunnetaan nuorten asioiden puolestapuhujana. Hän on tänä vuonna iloinnut esimerkiksi siitä, että Vihreiden poliittisessa ohjelmassa päätettiin monista, erityisesti nuoriin kohdistuvista tavoitteista: teinineuvoloiden käyttöönotto (murrosikäisten nuorten vanhemmille ja perheille suunnattu tukipalvelu), nuorten osallisuuden lisääminen päätöksenteon eri tasoilla, sekä nuorten itsenäistymisen ja taloustaitojen tukeminen. Porvoon vierailunsa aluksi Hyrkkö vierailee Nuorisotila Zentrassa. Toimittajat ovat tervetulleita vierailulle mukaan!

Kello 17.30 Hyrkkö siirtyy pääkirjastolle, jossa järjestetään keskustelutilaisuus ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista aiheista. Ryhmätila sijaitsee kirjaston toisessa kerroksessa, lastenosaston yhteydessä. Tarkoitus puhua mm. Suomen roolista Natossa, Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista meihin kaikkiin, keinoista auttaa sodan uhreja, sekä rauhan mahdollisuuksista.

Aikataulu

16.30 Saara Hyrkkö saapuu Porvooseen ja siirtyy Zentraan vierailemaan

17.30 Ulkopoliittinen keskustelutilaisuus pääkirjastolla

 

Lisätietoja:

Porvoon Vihreät

Hanna Songpraguy (varapuheenjohtaja)

0456309027/hanna.songpraguy@gmail.com