Istuin lempipuussani, oksalla, jonka luotin kannattelevan minua. Katselin puistossa ohikulkevia ihmisiä ja tunsin olevani piilossa muulta maailmalta. Kahdeksanvuotias mieleni kehitteli tarinoita ohikulkijoiden kohtaloista. // Kiipesimme tammen oksia aina vain ylöspäin. Tunnustelin jokaista oksaa tarkkaan – kestäisikö se painoani? Loikoillessani yläoksien turvassa ojensin käteni ja autoin siskoani viereiselle oksalle. Mikä voittajatunne meidät valtasikaan, kun onnistuimme voittamaan itsemme! // Pehmeän niityn peittämä alamäki kutsui meitä. Kuin yhteisestä päätöksestä vastasimme kaikki kolme alamäen kutsuun. Pyörimme alas. Pää meni ympäri ja ympäri. Tunsin heinikon tuoksun. Maailma pyöri silmissä. Kikatimme hysteerisesti päästyämme mäen alareunaan.
Tällaisista leikeistä nautin lapsuudessani 90-luvulla. Lapsi tarvitsee leikkiä kehittyäkseen ja nauttiakseen elämästään. Leikki on lapsille luonnollista, mutta samalla lapsen ympäristöllä voi olla joko leikkiä tukevia tai haittaavia vaikutuksia. Mitä tapahtuu kun lasten leikki- ja elinympäristöt suunnitellaan aikuisten perspektiivistä käsin? Omat silmäni avautuivat lasten kokemusmaailmaan aivan uudella tavalla, kun tänä syksynä annoin kahden lapsen esitellä minulle leikkipaikkoja heidän näkökulmastaan. Lasten opastamana ja heitä kuunneltuani pääsin hetkeksi muistelemaan miltä maailma näytti kahdeksan- tai kuusivuotiaan silmin. Ymmärsin, että se mikä vanhempien tai kaupunkisuunnittelijoiden mielestä on parasta lapselle, ei välttämättä ole sitä lapsen näkökulmasta.
Opiskelen ympäristöpsykologian ja maisema-arkkitehtuurin maisteriohjelmassa Ruotsissa ja siellä lapsille suunnattujen ympäristöjen suunnittelua on tarkasteltu monialaisen tutkimustiedon valossa. Yllä mainittu lasten ohjaama kävely kuului osaksi erästä kurssiani ja sen herättämistä ajatuksista tulen kirjoittamaan erillisen blogitekstin. Tämä teksti on kirjoitettu vertaisarvioidun tutkimustiedon valossa ja tekstin lopusta löydät lähdeviitteet. Tässä tekstissä käsittelen ennen kaikkea ulkona tapahtuvan riskejä sisältävän vapaan leikin funktiota lapsen hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta. Samalla pyrin avaamaan sitä, mitä tulisi huomioida lasten leikkiympäristöjä suunniteltaessa.
Tänä päivänä leikkipuistojen ja koulujen pihojen suunnittelua tuntuu ohjaavan lähinnä yksi periaate: riskien minimointi. Turvallisuus ja tapaturmien ehkäisy on toki lasten leikkipaikoille ensisijaisen tärkeä kriteeri. Mutta mitä tapahtuu jos riskien välttämiseen keskityttäessä unohdetaan leikkipaikkojen muut funktiot? Väitän, että riskileikki on lapsille luonnollista ja pitääksemme lapset turvassa pitää heidän antaa ottaa riskejä.
Lapsilla on oikeus hyvään leikkiin
YK:n lasten oikeuksien julistuksen artikla 31 toteaa, että lapsella on oikeus “hänen ikänsä mukaiseen leikkimiseen”. Ensinnäkin leikki itsessään on lapsen oikeus ja lasten leikkimahdollisuuksien heikentäminen on ristiriidassa tämän oikeuden kanssa. Toisekseen lapselle tulee taata mahdollisuus juuri hänen kehitykselleen ja tarpeilleen sopivaan leikkiin. Leikkiä voi olla monenlaista, mutta erityisesti vapaalla leikillä on tärkeä rooli lapsen hyvinvoinnin kannalta. Vapaa leikki on leikkiä, jota ei ohjaa jokin tietty päämäärä ja se on sisäisesti motivoitunutta. Se on avainasemassa lapsen kehityksen ja oppimisen kannalta. Vapaan leikin kautta he oppivat normeja, sosiaalisia rooleja ja arvoja sekä kehittävät fyysisiä ja kognitiivisia kompetenssejaan. Toisin sanoen vapaa leikki mahdollistaa lapsen kasvun hyvinvoivaksi ja osaavaksi aikuiseksi. Leikillä on siis biologinen merkitys ihmisten kehittymiselle. Kaiken lisäksi lapset raportoivat olevansa onnellisimmillaan leikkiessään!
Riskien ottaminen leikissä auttaa lapsia testaamaan fyysisiä rajojaan, kehittämään havainnointia ja motoriikkaa sekä oppimaan ympäristön vaarojen välttämistä ja tilanteisiin mukautumista. Riskittömään elämään tottunut lapsi kärsii todennäköisemmin ongelmista kuten ylipainosta, psyykkisistä ongelmista, itsenäisyyden puutteesta, oppimiskyvyn sekä havainnointikyvyn heikkenemisestä.
Tutkimusten (1) mukaan lapsilla on luontainen taipumus riskejä sisältävään ulkoleikkiin. Erityisesti korkeat paikat ja nopeudet ovat useille lapsille erittäin houkuttelevia. Tutkijat ovat kuitenkin huomanneet, että lapset eivät ota riskejä holtittomasti vaan he ymmärtävät omat kykynsä sekä heille soveltuvan riskitason sekä muokkaavat leikkiä näiden mukaan. Toisaalta taas jos lasten leikkipaikat eivät tarjoa lapsille sopivia haasteita ja mahdollisuuksia jännittäviin leikkeihin, saattavat he hakeutua riskialtiimpiin ympäristöihin ja joutua sitä kautta onnettomuuksiin. Löytyy myös näyttöä sille, että riskien minimoinnin lähtökohdista suunnitellut leikkiympäristöt vähentävät lasten fyysistä aktiivisuutta. Kuka nyt haluaisi leikkiä tylsässä ja haastettomassa ympäristössä?
Riskitön ympäristö estää lapsia kehittymästä myös psyykkisillä mittareilla mitattuna. Lapsi, joka ei ole altistunut ympäristön haasteille kuten korkeille paikoille ja nopeuksille, pelkää jatkossa enemmän kyseisissä tilanteissa sekä kärsii herkemmin ahdistushäiriöistä. Toistuva ja progressiivinen altistus riskeille opettaa lapsen selviytymään pelkoa herättävistä tilanteista paremmin.
Malmössä sijaitsevan koulun piha, joka on suunniteltu lasten hyvinvoinnin näkökulmasta. Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Luonto tarjoaa ihanteellisen ympäristön leikille
Mitä muuta hyvän leikkiympäristön suunnittelussa tulisi huomioida? Jos ympäristöpsykologian tutkijoita on uskominen, tulisi leikkipaikkojen sisältää mahdollisimman paljon luonnon elementtejä. Pohjoismaisessa tutkimuksessa (2) vertailtiin kahden päiväkodin lapsia – toisessa päiväkodissa lapsilla oli pääsy leikkimään luonnonympäristöön ja toisessa oli tavanomainen leikkipuisto. Tutkimuksen mukaan luonnossa lapset leikkivät paljon monipuolisemmin ja yhdeksän kuukauden aikana heidän motoriikkansa kehittyi merkittävästi toiseen ryhmään verrattuna.
Luonnon ja luonnon elementtien on todettu edistävän lasten hyvinvointia ja terveyttä monella tasolla. Tässä listattuna millaisia hyötyjä (3) pääsyllä luonnonympäristöihin on todettu olevan lapsille ja lasten leikille:
- vähemmän lapsikuolleisuutta
- vähemmän astmaa ja allergioita
- parempi motorinen kehitys ja tasapaino
- enemmän korkeaa fyysistä aktiivisuutta
- ympäristöä on helpompi muokata ja mukauttaa omiin tarpeisiin
- parempi keskittymiskyky
- mielikuvituksellinen leikki: neuvokas luonnon irtomateriaalien käyttö
- moniaistilliset ja rikkaat kokemukset
- emotionaalisten ja merkityksellisten paikkasuhteiden syntyminen
- enemmän yhteistyötä lasten kesken ja tasa-arvoisempia leikkejä
Luonnossa lapsen on myös helpompaa arvioida ympäristön riskejä. Lapsi ymmärtää kokeilla kestääkö oksa hänen painoaan tai onko kivenlohkare tukevasti paikoillaan. Rakennetussa leikkiympäristössä lapsen on vaikeampaa tehdä arviota leikkivälineen turvallisuudesta, sillä se saattaa antaa väärän illuusion turvallisuudesta. Kaiken lisäksi luonnonympäristöjen kuten lähimetsien hyödyntäminen lasten leikkipaikkoina tulee myös halvemmaksi. Sen sijaan viimeisintä huutoa olevat ja standardien mukaiset rakennetut leikkipaikat tulevat kalliiksi kunnalle.
Pehmustettu ja avuton lapsuus
Jos luonnolliset ja riskien hallinnan oppimista tukevat ympäristöt ovat niin tärkeitä lasten kehitykselle, miksi nykyiset leikkipuistot tunnutaan toteuttavan pitkälti päinvastaisia periaatteita noudattaen? Tavallinen leikkipaikka sisältää kumimaton, lajitelman kiinteitä leikkivälineitä ja sitä ympäröi korkea aita. Alueelta on poistettu puut, pensaat ja purot jotka eivät täytä viimeisimpiä turvallisuusstandardeja. Monissa yhteyksissä olen kuullut erityisesti vanhempien toivovan lasten ympäristöjen olevan juuri tällaisia. Luonnollinen ja aiheellinen pelko siitä, että omalle lapselle sattuu jotain saa vanhemmat ajamaan lasten kehitystä haittaavien leikkipaikkojen rakentamista. Myös päätöksentekijät ja suunnittelijat tuntuvat harmillisen usein ottaneen lasten ympäristöjen suunnittelun ohjenuoraksi tarpeettoman turvalliset, kalliit ja virikkeettömät leikkiympäristöt. Julkiset toimijat perustelevat tiukkoja turvallisuusstandardeja vastuukysymyksillä ja korvausriskeillä. Mutta eikö lakipykälien ja standardien tulisi myös taata laadukkaat ja käyttötarkoitukseensa soveltuvat ympäristöt? Entä millainen sukupolvi kasvaa lapsista, jotka ovat eläneet lapsuutensa ‘pehmustettuna’ ja suojeltuna todellisen maailman haasteilta?
Porvoon Ruusupuiston leikkipuisto ei ole paras mahdollinen lapsen kehityksen ja leikin näkökulmasta. Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Vanhempien ja päättäjien mieliin iskostunut turvallisuusajattelu sekä lasten holhoaminen kertovat ennen kaikkea lasten yhteiskunnallisen roolin muutoksesta mutta myös tietämättömyydestä. Viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana yhteiskunnalliset käsitykset lasten kyvyistä ovat kokeneet suuria muutoksia – lapset nähdään nykyään aikuisista täysin riippuvaisina ja avuttomina, jotka tarvitsevat aikuisia suojaamaan heitä heidän omilta puutteiltaan. Tarkastellessaan lasten leikkiympäristöjen turvallisuusstandardeja, tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen (4), että säädökset lasten leikkipaikkojen ja -välineiden turvallisuudesta eivät vastaa lasten kehityksen ja leikin tarpeita. Sen sijaan ne on suunniteltu lähinnä riskien pienentämisen näkökulmasta. Tällainen näkökulma on mielestäni haitallinen, sillä se sekä ohittaa lasten omat tarpeet että entisestään korostaa lasten asemaa avuttomina ja passiivisina yhteiskunnan jäseninä.
Ei niin turvassa kuin mahdollista, vaan niin turvassa kuin tarpeen
Millaisia vaihtoehtoja tutkijat sitten ehdottavat lasten leikkipaikkojen suunnittelijoille? Ensinnäkin suunnittelun ohjenuoraksi tulisi ottaa lasten leikin ja kehityksen tukeminen sekä turhien riskien minimoiminen. Tutkijat ehdottavat käytännönratkaisuksi esimerkiksi erilaisia seikkailupuistoja, luonnon hyödyntämistä sekä ‘rakenteettomien’ leikkimateriaalien tarjoamista niin, että lapset voivat itse muokata leikkiympäristöään. Rakenteettomat leikkimateriaalit eivät ohjaa lasta leikkimään vain yhdellä suunnittelijan tarkoittamalla tavalla vaan toimivat alustana lasten oman luovuuden toteuttamiselle. Erinomainen esimerkki tästä on luonnon irtomateriaalien laaja tarjonta. Toki perinteisillä leikkivälineillä on myös tärkeä paikkansa leikkiympäristöissä siltä osin kun ne täydentävät ympäristön tarjoamia muita leikkimahdollisuuksia.
Millaiset elementit voisivat tarjota parhaita ratkaisuja lasten leikkipaikkoihin? (5)
- Maisema:
- korkeuden vaihtelua tarjoamaan mahdollisuuksia kiipeilylle, pyörimiselle, hyppimiselle ja liukumiselle
- avoimuuden vaihtelua ja mahdollisuuksia myös piilossa olemiselle
- Kasvillisuus:
- puiden ja pensaiden käyttö – tuomaan esteettisiä, luovia ja kasvatuksellisia arvoja
- mahdollisuus majojen rakentamiseen ja kiipeilyyn
- Materiaalit:
- oksia, vettä, hiekkaa, kiviä ja kasveja, jotka tarjoavat kasvatuksellisia ja luovia virikkeitä
- isot kivet ja lohkareet tarjoavat mahdollisuuksia fyysiseen ja fantasia leikkeihin
- Liikkuvat ja irtonaiset elementit:
- tukevat luovaa ja mielikuvituksellista leikkiä ja antavat lapselle mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa ja ymmärtää ympäristöään
Standardit ja lakipykälät eivät tällä hetkellä tue yllä mainittujen lasten hyvinvointia tukevien ratkaisujen toteuttamista. Sen sijaan, että niiden avulla voitaisiin ohjata suunnittelua lasten parhaaksi, tuntuvat ne edistävän lähinnä leikkivälineyritysten agendaa ja taloudellista voittoa. Tämän muuttamiseksi tarvitaan lisää lasten oikeuksia ajavia poliitikkoja sekä tutkimusta ja kansanvalistustyötä. Muualta maailmasta poimittujen hyvien esimerkkien kautta olisi myös helpompaa osoittaa konkreettisesti miten lasten leikkipaikkoja on onnistuttu suunnittelemaan lasten edut edellä.
Ruotsalaisen päiväkodin pihalta löytyy paljon luonnon elementtejä. Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Lopuksi vielä muutama kysymys pohdiskeltavaksi niille, jotka suunnittelevat lasten leikkiympäristöjä. Spencer ja Woolley suosittelevat kysymään seuraavat kysymykset leikkipaikkoja suunniteltaessa. Ihanteellisessa tilanteessa jokaiseen kysymykseen tulisi voida vastata myöntävästi.
Onko leikkiympäristö houkutteleva? Onko alue stimuloiva tarjoamalla erilaisia kokemuksia, luonnon elementtejä ja mahdollisuuksia liikkeeseen? Onko alue haastava? Tarjoaako alue mahdollisuuksia oppimiselle? Onko alue soveltuva eri ikäryhmille?
Sara Malve-Ahlroth
ympäristösuunnittelija ja Porvoon Vihreiden varapuheenjohtaja
Luettavaa ja lähdeviitteet:
(1)Brussoni, M., Olsen, L., Pike, I. and Sleet, D. (2012). Risky Play and Children’s Safety: Balancing Priorities for Optimal Child Development. International Journal of Environmental Research and Public Health, 9.
(3)Chawla, L. (2015). Benefits of Nature Contact for Children. Journal of Planning Literature, 30(4).
(2)Fjørtoft, I. (2001). The Natural Environment as a Playground for Children: The Impact of Outdoor Play Activities in Pre-Primary School Children. Early Childhood Education Journal, 29(2).
(4)Herrington, S. and Nichols, J. (2007). Outdoor play spaces in Canada: The safety dance of standards as policy. Critical Social Policy, 27(1).
Mårtensson, F. (2013). Guiding environmental dimensions for outdoor play. Socialmedicinsk tidskrift 4.
(5)Spencer, C. and Woolley, H. (2000). Children and the city: A summary of recent environmental psychology research. Child Care Health and Development, 26(3).