Porvoon Vihreät on tyytyväinen kaupunginhallituksen valtuuston hyväksyttäväksi esittämään kriittiseen lausuntoon koskien hallituksen sote -valinnanvapauslakiesitystä. Vihreät on erityisen huolissaan siitä, kuinka vähän nykyinen lakiluonnos huomioi haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien oikeudet palveluihin.

Lakiluonnos antaa ihmisille mahdollisuuden valita joko yksityinen tai julkinen sote-keskus. Asiakkaan valinnan tueksi ei ainakaan ensimmäisinä vuosina tule olemaan riittävästi tietoa esimerkiksi hoidon laadusta tai tuloksista, joiden perusteella päätös olisi mahdollista tehdä järkevästi. Asiakkaan voi olla vaikea hahmottaa eri vaihtoehtoja lainsäädäntöluonnoksen esittämässä moninaisessa valinnanvapauspaletissa.

”Integraatiosta ei tässä mallissa voi puhua. Sosiaalihuollon asema sote-keskuksessa jää epämääräiseksi ja heikoksi: työnjako, vastuusuhteet ja velvollisuudet puolin ja toisin ovat epäselviä. Esitetyllä mallilla ei saavuteta saumattomia palvelukokonaisuuksia ja asiakasosallisuudesta ei ole edes mainintaa”, toteaa kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Anna-Stiina Lundqvist.

Valinnanvapausmalli ja asiakassetelit muodostavat mutkikkaan kokonaisuuden, jossa hoitopolut ovat rikkonaisia ja asiakas joutuu käyttämään monien eri tuottajien palveluita jo melko yksinkertaisissa tapauksissa. Esimerkiksi Porvoossakin kasvava ihmisryhmä, ikääntyvät potilaat, tulevat tarvitsemaan paljon ohjausta ja opastusta ketjun eri vaiheissa. Vastuun jakautuminen ei ole selkeää. On myös riskinä, että valitusten käsittelyprosessista tulee mutkikas ja byrokraattinen.

Laaja asiakassetelien käyttö myös vaarantaisi muun muassa Porvoon sairaalan päivystystoiminnan. Uudellamaalla olisi tällöin tarjolla erikoissairaanhoidon päivystyspalveluja ainoastaan pääkaupunkiseudulla.

Eniten palveluita tarvitsevat asiakkaat kuten vanhukset, mielenterveys- ja päihdeongelmaiset tai erilaisia pitkäaikaissairauksia sairastavat tarvitsevat selkeitä hoito- ja kuntoutuspolkuja. Tuottajakentän monimutkaistuminen ja valinnanvapaus eri palveluiden välillä sekä tukipalveluiden pirstoutuminen eri organisaatioihin heikentää merkittävästi näiden ihmisten asemaa. Jotta valinnanvapaus voi aidosti toteutua porvoolaisten kohdalla, tulee jokaisen saada palvelua myös asiakassetelillä ja henkilökohtaisella budjetilla omalla äidinkielellään, kuten Porvoon lausunnossa esitetään. Palvelun saaminen omalla äidinkielellä on perustuslaillinen oikeus.

”Suoriteperusteisissa korvauksissa on se riski, että ne kannustavat ylihoitamiseen. Korvausten oikean tason asettaminen on vaativaa, ja virheitä sattuu varmasti. On mahdollista, että kannusteperustaiset korvaukset voivat toimia varsin hyvin ja edistää palveluiden vaikuttavuutta. Niidenkin oikeanlainen asettaminen on kuitenkin vaativaa, etenkin kun kokemusta tästä ei juuri Suomessa ole,” toteaa kaupunginhallituksen jäsen, HUS:in hallituksen varapuheenjohtaja Jari Oksanen.

Vihreä ryhmä teki yhdessä demariryhmän kanssa illan kaupunginhallituksen kokouksessa hyväksytyn muutosesityksen kaupungin lausuntoon. Esityksestä tarkemmin kaupungin päätöstiedotteessa.