Luonnonsuojeluteko?

Uusimaan Sana on vapaa -palstalla julkaistiin 3.6. nimimerkin ”Kaikki yhdessä Porvoon hyväksi” Länsirantaan liittyvä kirjoitus. On mukava kuulla, että kirjoittaja on luonnon ystävä. Syy-seuraus suhteet ovat kirjoittajan päättelyssä kuitenkin menneet pahemman kerran sekaisin. Kirjoittajan mielestä betonilähiöiden ja Citymarketin rakentaminen Länsirannalle on luonnonsuojeluteko. On tragikoomista, mutta toisaalta pelottavaa, että tällaisia subjektiivisia mielipiteitä ja väittämiä ilman sen kummempia perusteluita kehtaa joku lehdessä esittää. Ymmärrän hyvin, miksi kirjoittaja piiloutuu nimimerkin taakse.

Länsirannan kehittämisessä luonto on toki myös tärkeässä roolissa, mutta kaupungin keskustaan liittyvällä Länsirannalla on vielä tärkeämpää se, millaiseksi alueen identiteetti muodostuu ja miten se koetaan. Näihin taas vaikuttavat palvelurakenteen lisäksi kaupunkitilan arkkitehtuuri ja se mitä rakennusten välissä on tarjolla ja tapahtuu. Kirjoittaja käsittelee palveluita varsin pinnallisesti ja yksipuolisesti. Kulttuuripalveluina on mainittu elokuvateatteri ja Taidetehdas, jonka voisi kehittää porvoolaisten ”olohuoneeksi”. Kuulisin mielelläni lisää siitä, kuinka kirjoittaja ajatteli tämän ”olohuoneen” kehitystyön tarkemmin ottaen toteuttavaksi? Eri tyyppisiä kauppoja oli kyllä listattu runsaasti, mutta niiden sijoittuminen ja suhde muihin toimintoihin on jäänyt käsittelemättä. Ihmetyttää myös mihin on unohdettu jokirannan lisäksi muut yhteiset ulkotilat?

On myös aika harkitsematonta esittää totuutena lausunto, että keskusta-alue ei kehity kaupallisesti. Kirjoittaja on siis valmis heittämään kirveen kaivoon keskustan kehittämisessä ja siirtämään muun muassa linja-autoaseman ja torin Länsirannalle. Vastikään esitettiin nuorten arkkitehtien toimesta erinomaisia kehitysideoita nykyisen keskustan kehittämiseksi.

On helppoa heittää kaikenlaisia toteamuksia ja ehdotuksia ilmoille, jos ei vaivaudu ottamaan selvää, mitä niiden toteuttamiseksi olisi käytännössä tehtävä ja minkälaisia pitkäaikaisia seurannaisvaikutuksia tehdyt ehdotukset aiheuttavat. Kehottaisin kirjoittajaa tutustumaan hieman perusteellisemmin taustoihin ja faktoihin, ennen kuin alkaa kirjoitella pakinoita lehteen seuraavan kerran. Olisi mielestäni myös korrektia esiintyä omalla nimellään, jotta kritiikkiä voidaan antaa oikeaan osoitteeseen ja mahdollisesti luoda yhteys syvällisemmälle pohdinnalle.

Mika Varpio
Maisema-arkkitehti
Kaupunginvaltuutettu (vihr.)